Iin nuoret järjestävät Open Stage -tapahtuman
Iin Piippurockin yhteydessä järjestetään 2.8.2025 Open Stage -tapahtuma, jossa kenellä tahansa on mahdollisuus tulla esittämään taitojaan lavalle ja kisaamaan palkinnosta.

– Viime vuonna järjestimme Piippurockiin nuorille ikärajattoman alueen, jolla esiintyi muun muassa artisti Lyyti, kertoo Iin nuorisovaltuuston puheenjohtaja Konsta Kyröläinen.
Iissä asuva 18-vuotias Kyröläinen vastaa hankkeen järjestelyistä yhdessä muiden nuorisovaltuuston jäsenten kanssa.
Idea syntyi nuorten tarpeesta päästä esille
Idea tapahtumaan syntyi nuorten kesken:
– Mietimme nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja Jere Viinamäen kanssa, että nuorille kaivattaisiin lisää mahdollisuuksia päästä itse esiintymään, Kyröläinen kertoo.
Kun Piippurockin järjestäjä Johanna Jakku-Hiivala antoi idealle vihreää valoa, tapahtuma lähti etenemään. Tukea ja kalustoa tapahtuman järjestämiseen on saatu Jakku-Hiivalan ja Piippurockin kautta.
– Yhteistyö on ollut helppoa ja Johanna auttaa kyllä tarvittaessa, Kyröläinen kiittelee.
Kaikille avoin tapahtuma
Rahoitusta tapahtuman järjestämiseen haettiin myös Oulun Seudun Nuoriso Leaderista. Saatu tuki käytetään tapahtuman kuluihin, kuten järjestyksenvalvontaan. Kuluja tulee myös palkinnoista: kolme parasta Open Stage -esitystä palkitaan lahjakortein. Lisäksi voittaja pääsee esiintymään Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumiin.
Lava on Iin Rantakestilässä avoinna esittävälle taiteelle aina sanataiteesta bändien esityksiin. Tapahtuma on nuorten järjestämä, mutta Open Stage -tapahtumaan osallistumista ei ole kuitenkaan haluttu rajoittaa iän perusteella. Esiintymään voi tulla mistä päin Suomea vain.
Tapahtumaan ilmoittautuneita on jo jonkun verran.
– Ei haittaa, jos esiintyjiä tulisi vielä lisää, Kyröläinen vinkkaa. Ilmoittautuminen sulkeutuu 8.7.2025.
Open Stage järjestetään lauantaina 2.8.2025 Iin Rantakestilässä klo 17–19.30 Pippurock-festivaalin yhteydessä. Tapahtuma on ikärajaton.
Seuraa tiedotusta:
Instagram @iinuva
Pippurock Facebook ja Instagram