Kalanjalostus

Perämeren rannikolla toimii useita kalanjalostusta harjoittavaa yritystä suurimpana Suomen suurin kalanjalostaja Hätälä Oy. Ne tarjoavat markkinoille monipuolisia kalatuotteita ja toimivat tukkuliikkeinä luonnonkalan osalta.

Kaupallisen kalastuksen ohella kalanjalostuksella on vahva asema Perämeren rannikon kunnissa. Alueella toimii toistakymmentä kalanjalostusyritystä, suurimpana Suomen suurin kalanjalostusyritys Hätälä Oy. Kalanjalostus työllistää alueella yhteensä n. 300 henkilöä. Rannikolla toimivien kalanjalostusyritysten kautta paikallinen kala saadaan tehokkaasti kuluttajien saataville. Viime vuosina myös monet kaupalliset kalastajat ovat lisänneet omaa kalanjalostustoimintaa, mitä on omalta osaltaan auttaneet kalankäsittelylaitteiden lisääntyminen niin julkisissa kuin yksityisissä kalasatamissa. Paikallisilla kalanjalostusyrityksillä on iso merkitys luonnonkalojen markkinoinnin ja näkyvyyden kannalta.

Sijainniltaan Perämeren rannikon alue on hyvä kalanjalostuksen kannalta. Alueen suurimmat kaupungit ovat jo itsessään kohtalaisen kokoisia markkinoita ja logistiikka pohjoiseteläsuunnassa toimii hyvin. Alueella pyydetään kohtalaisia määriä luonnonkalaa jalostuksen tarpeisiin ja viljeltyä kirjolohta on saatavilla läheltä. Lisäksi norjan lohi saadaan nopeasti jalostajien käyttöön, mikä mahdollistaa sen laadukkaan ja tehokkaan käytön jalostustoiminnassa.