Maaseudun nuorten ääni kuuluu Kuusamosta – seuraa Nuoriso Leader -paneelia suorana
Valtakunnalliset Nuoriso Leader -päivät järjestetään 14.–16.11.2025 Kuusamon Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Oivangissa, ja ne kokoavat yhteen ennätysmäärän maaseudun nuoria vaikuttajia ja Nuoriso Leader -työntekijöitä eri puolilta Suomea. Tapahtumassa järjestetään sunnuntaina verkkoon kaikille kiinnostuneille striimattava paneelikeskustelu “Nuorten ääni maaseudulla”.
Nuoriso Leader -päivillä pureudutaan maaseudun nuorten tulevaisuuteen
Valtakunnalliset Nuoriso Leader -päivät järjestetään vuosittain Nuoriso Leader -toiminnassa mukana oleville nuorille sekä työntekijöille koko Suomen alueelta. Tänä vuonna päivien ohjelmasta vastaavat Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmät, ja ne järjestetään Koillismaa Leader ry:n alueella. Päiville on ilmoittautunut noin sata nuorta ja nuorten parissa työskentelevää 19 eri Leader-ryhmästä.
Tapahtumassa osallistujille tarjotaan vapaa-ajan aktiviteettien lisäksi työpajoja, joissa käsitellään esimerkiksi kansainvälisyyttä ja ajankohtaisia aiheita, kuten maaseudun autioituminen, yksinäisyys ja nuorten työllistyminen. Ohjelmassa saadaan myös videotervehdys maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahilta.
Avoimessa paneelikeskustelussa tiktokkaaja Andreas Tolonen ja europarlamentaarikko Merja Kyllönen
Viikonloppu huipentuu paneelikeskusteluun, jossa kuullaan nuorten näkemyksiä vaikuttamisesta ja tulevaisuudesta maaseudulla.
Paneelissa ovat mukana Nuoriso Leaderin nuorisotyöryhmien jäsenet Maria Putula (Liminka) Nouseva Rannikkoseutu ry:stä ja Venla Heikkinen (Pyhäntä) Keskipiste-Leader ry:stä, Kempeleessä kasvanut somevaikuttaja Anderas Tolonen (Tampere), europarlamentaarikko Merja Kyllönen (Suomussalmi), Lapin ja Posion nuorisovaltuuston jäsen Iida Lohi (Posio) sekä Taivalkosken kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksen varajäsen Harri Karjalainen (Taivalkoski).
Paneelikeskustelu striimataan kaikille kiinnostuneille sunnuntaina 16.11.2025 klo 9.00–10.00 Nuoriso Leader Suomi -kanavalla YouTubessa. Alla linkki lähetykseen.
Nuoriso Leader on nuorten väylä vaikuttaa maaseudulla
Suomen Leader-ryhmät ovat olleet edelläkävijöitä nuorten osallistamisessa paikalliseen kehittämiseen.
– Nuorisotyöryhmän jäsenet päättävät nuorten tapahtumiin ja yrityskokeiluihin jaettavasta rahoituksesta, vaikuttavat alueensa kehittämiseen ja pääsevät osallistumaan kansainväliseen toimintaan, kertoo Nouseva Rannikkoseutu ry:n nuorisoaktivaattori Riikka Kylmäoja.
Kylmäojan ja Suomen maaseutuverkostoyksikön verkostokoordinaattori Juha-Matti Markkolan mielestä nuorten ajatukset ovat ytimessä, kun kehitetään maaseudun elinvoimaisuutta. Vaikuttaminen on nyt entistä tärkeämpää.
– Uuden EU:n rahoituskauden 2028–2034 suunnittelu on lähtenyt liikkeelle. On tärkeää, että nuoret ovat rohkeasti mukana kertomassa, mikä heille on tärkeää, Markkola toteaa.
