Nykysirkus lumoaa Pohjois-Pohjanmaan kylissä

Lumo Companyn Taide Matka -hanke tuo kolme kiertävää nykysirkusteosta Oulun Seudun Leaderin alueen kylille sekä harjoittelu- ja residenssitilan Jääliin.

Hanna Moisala on Lumo Companyn perustaja ja taiteellinen johtaja.

Nykysirkus tulee ihmisten luo

Kymmenvuotiaan sirkusyhdistys Lumo Companyn perustaja Hanna Moisala on innoissaan. Taide Matka -hankkeen ensimmäisen kesän kyläkiertue on lopuillaan ja nykysirkuksen vastaanotto on ollut varsin positiivinen.

– Taide ja kulttuuri eivät juuri levittäydy, vaan ovat hyvin kaupunkikeskeisiä. Kyläkiertue tuo nykysirkuksen ihmisten oman asuinpaikan lähelle. Kynnys tulla katsomaan on matalalla, sillä kyläyhdistysten tilaamat esitykset on voitu tarjota katsojille ilmaiseksi tai hyvin edullisesti, Moisala kertoo.

Kesinä 2025 ja 2026 kiertävä nykysirkus tuo kulttuuria sinne, missä ihmiset ovat – suoraan omille kotikulmille. Nykysirkus on monelle Suomessa vielä tuntematonta.

– Olemme tehneet esitysten yhteydessä kyselyä: suurin osa ei ole aiemmin nähnyt nykysirkusta, mutta useimmat vastasivat, että voisivat tulla katsomaan uudestaankin, Moisala jatkaa.

Muiat-esitys Halosenniemessä. Kuvassa sirkustaiteilijat Kamilla Nisso, Iitu Kivimäki ja Anniina Peltovako.

Elämyksiä kaikenikäisille

Kesällä 2025 kyläyleisön on lumonnut kolme esitystä: vikellysakrobatiaa mekaanisen hevosen selässä tarjoava Indigo, hiekan ja tasapainoilun yhdistävä nuorallatanssiesitys Nomad ja ihmispyramideja, nuorallatanssia ja akrobatiaa sisältävä Muiat.

Esityksiä on voitu tilata omalle paikkakunnalle joko itsenäisesti esitettäväksi tai osaksi muuta tapahtumaa. Kylien tavoittamisessa apua on saatu Pohjois-Pohjanmaan kylät ry:ltä, joka toimii hankkeessa yhteistyökumppanina. Esitykset kestävät noin 30–40 minuuttia ja sopivat kaikenikäisille katsojille.

– Viime esityksen nuorin katsoja oli viisi viikkoa ja iäkkäin 92-vuotias! Esitykset sopivat niin ulos kuin sisälle: olemme esiintyneet jääkiekkokaukalossa, uimarannalla ja kylätalossa, Moisala naurahtaa.

Indigossa Hanna Moisala ja Jenni Lehtinen yhdistävät akrobatian mekaaniseen hevoseen. Kuva: Lumo Company.

 

Kohtaamiset palkitsevat

Kiertävä kyläsirkus on otettu innolla vastaan. Joskus yleisöä on toistasataa, toisinaan muutamia kymmeniä – mutta silloinkin paikalla voi olla lähes koko kylä.

–  On palkitsevaa, kun ihmiset tulevat juttelemaa ennen ja jälkeen esityksen ja syntyy välitöntä kohtaamista. Teatterissa tätä ei tapahdu, vaan taiteilija voi jäädä miettimään yksin, että ”mites tää nyt meni”.  Moisala pohtii.

Esitykset voivat herättää katsojissa monenlaisia ajatuksia, sillä nykysirkus olla Moisalan mukaan melkein mitä tahansa:
– Nykysirkus mahdollistaa monen taiteenalan sekoittamisen. Päälajina on jonkinlainen sirkustaito, mutta teos riippuu tekijästä.

 

Indigo on Hanna Moisalan soolonuorallatanssiteos. Kuva: Lumo Company.

 

Paikallisuus tuo merkitystä

Suurin osa sirkustaiteilijan työstä sijoittuu yhä ulkomailla, sillä Suomessa ei ole vielä tarpeeksi esityspaikkoja ja tilaisuuksia, kuten esittävän taiteen festivaaleja.

– Olisi niin mahtavaa pystyä toimimaan paikallisemmin! Moisala innostuu.

Toiveissa on, että kylillä kiertävä nykysirkus voisi jatkua tulevaisuudessakin, jos sopivia rahoituskanavia löytyy. Taide Matka -hankkeen tämän kesän kiertue on jo päättynyt, mutta kesän 2026 uudet esitykset tulevat myöhemmin kyläyhdistysten varattaviksi.

Oulun Seudun Leaderin ja EU:n Maaseuturahaston tuki hankkeelle on ollut kiertueen toteutumiselle ratkaisevaa.

– Rahoitus on mahdollistanut kiertueen tuomisen kyliin. Ilman sitä emme olisi voineet aloittaa ja tehdä tätä, Moisala kertoo.

 

Tilaa luovuudelle

Moisala etsittelee myös Jääliin perustettua Pulukasaa. Yrityskylän halliin rakennetusta tilasta löytyy paikat esiintymiseen ja harjoitteluun, viisi nuorapistettä ja ilmapisteet. Pulukasaan voi tulla pian seuraamaan nuorallatanssia, ilmassa taiteilua ja akrobatiaa sirkustaiteilijoiden esittämänä.

Tila toimii myös residenssinä.  Ensimmäinen residenssitaiteilija on jo vieraillut Jäälissä: tanssija Silja Tuovinen työskenteli keväällä kuukauden ajan Pulukasassa. Residenssitila on avoinna kaikille esittävän taiteen tekijöille.

Lisäksi Pulukasassa järjestetään kursseja aloitteljoille ja ammattilaisille: ensimmäinen nuorallatanssin alkeiskurssi täyttyi nopeasti. Loppukesästä taidetilassa järjestetään nuorasymposium, jonka aikana nähdään myös yleisölle avoin esitys.

 

Taidetila Pulukasassa on myös ajanviettotila ”Pulupupi”.

 

Katse tulevaisuudessa 

Kyläkiertue jatkuu vielä ensi kesänä, mutta katse on myös Oulun kulttuuripääkaupunkivuodessa 2026. Suunnitteilla on näyttävä teos, jossa kolme nuorallatanssijaa ylittää Oulun Merikosken.

Tuleva vuosi osoittaa Pulukasa-residenssitilan tarpeellisuuden ja käyttömahdollisuudet. Kyläkiertueen aiempi suosio on jo kertonut vahvasta tarpeesta tuoda taidetta lähelle ihmisiä myös maaseudulla.
– Olisi mahtavaa jatkaa tätä vielä tulevaisuudessakin! Hanna Moisala hymyilee.

Yleisöä Muiat-teoksen esityksessä Halosenniemessä.

Tutustu Taide Matka -hankkeeseen Hankerekisterissä.


  • Juttu on osa Juurevaa kulttuuria -kampanjaa.
    Kulttuuri kuuluu kaikille!  EU:n maaseuturahoitus tuo kulttuurin lähelle. Erityisesti Leader-ryhmien kautta on rahoitettu tuhansia hankkeita, jotka tuovat taidetta, tapahtumia ja elämyksiä kaikkialle Suomeen – myös sinne, minne muut resurssit harvoin yltävät.