Vuonna 2026 juhlimme kulttuuria ja 30-vuotista Leaderia
Tänä vuonna alueellamme eletään Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta 2026. Juhlan aiheita on kaksin verroin, sillä Leader-toiminta Suomessa täyttää tänä vuonna 30 vuotta.
Kulttuuri elää maaseudulla – Leader mukana Oulu2026-vuodessa
Oulun Seudun Leader juhlii koko alueen voimin Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta! Kulttuuri kuuluu kaikille ja sen kautta vahvistetaan maaseudun elinvoimaa, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia.
Vuosien varrella Leaderin kautta on rahoitettu lukuisia hankkeita, jotka tuovat paikallista taidetta, tapahtumia ja elämyksiä alueellemme. Tänä vuonna esittelemme Leader-rahoituksella tuettuja kulttuurihankkeita some–kanavissamme sekä uutiskirjeessä.
Leader-toiminta täyttää 30 vuotta
Leader-toiminta Suomessa täyttä tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuoden aikana tuomme esille Leader-toimintaa ja sen historiaa ja vaikuttavuutta eri tavoin.
Helmikuussa viikolla 8 osallistumme valtakunnalliseen Leader 30 vuotta -kampanjaan somen kautta. Lisäksi tuomme viestinnässä esiin historian parhaita paloja ja merkityksellisiä hetkiä matkan varrelta.
Oulun Seudun Leader ry:n historia ulottuu 25 vuoden taakse, aikaan jolloin alueellamme perustettiin kehittämisyhdistys JoMMa ry. Olitko mukana JoMMa ry:n toiminnassa tai teitkö hanketta? Lähetä oma muistosi osoitteeseen: siiri.sitomaniemi@oulunseudunleader.fi
Haastamme teidät juhlimaan kanssamme!
Onko yhdistyksenne saanut rahoitusta Oulun Seudun Leaderilta? Tai onko yrityksesi hyödyntänyt Leader-rahoitusta kehittämiseen?
Haastamme teidät juhlimaan ja kertomaan, miten te juhlitte 30-vuotiasta Leaderia.
Jaa sosiaalisesa mediassa (Facebook, Instagram) video tai kuva Leader-hankkeeseen liittyen ja tägää meidät @oulunseudunleader.
Juhla voi olla pieni tai suuri – vaikkapa tervehdys kylätalolta, juhlajuoksu kuntoportailla tai juhlakahvit yrityksen väen kesken.
Leaderia ei olisi ilman paikallisia kehittäjiä. Kiitos, että olette mukana ja juhlitte kanssamme!
