95 uutta harrastuspaikkaa, yrityksille 1,8 miljoonaa euroa tukea

Vuosi 2024 on ollut Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmille vilkas. Paikalliset yrittäjät ja yhteisöt ovat hakeneet ja saaneet tukea – ja tulokset puhuvat puolestaan.

Tiedot on koottu Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmiltä ja asiakaskyselystä.

Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmien avulla 276 yritystä sai rahoitusta liiketoimintansa kehittämiseen. Yritystukea myönnettiin yhteensä 1,8 miljoonaa euroa alueen elinvoimaa vahvistamaan.

Myös yhteisöjen hankkeet ovat saaneet merkittävää tukea: 197 yleishyödyllistä hanketta on saanut rahoitusta, yhteensä 5,9 miljoonaa euroa. Mukana on investointi- ja kehittämishankkeita, joiden avulla kehitetään maaseutua ympäri maakunnan.

Uusia liikunta- ja harrastuspaikkoja ympäri maakuntaa

Leader-tuen avulla Pohjois-Pohjanmaalle syntyi vuoden aikana peräti 95 uutta liikunta- ja harrastuspaikkaa. Uudet kuntoportaat, pumptrack-radat, retkeilyreitit ja kulttuurikohteiden kunnostukset ovat paranteet paikallisten asumisviihtyvyyttä ja hyvinvointia sekä houkutelleet matkailijoita.

Asiakaspalvelu sai huippuarvosanat

Leader-toimintaan kuuluu myös neuvonta, johon vuonna 2024 hakijat ovat olleet varsin tyytyväisiä. Peräti 83 % hakijoista piti rahoituksen hakemista helppona, ja asiakaspalvelu sai huikean 9,6/10 arvosanan. Tämä kertoo siitä, että paikallisia yrittäjiä ja yhteisöjä tuetaan aidosti ja sydämellä.

”Kannattaa olla yhteydessä Leaderiin ennakkoluulottomasti, saat varmasti hyviä neuvoja ja apua siihen, miten kannattaa edetä.”

Kiitos yhteisestä työstä!

Oulun Seudun Leader ja muut Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmät kiittävät kaikkia, jotka ovat olleet mukana kehittämässä alueen elinvoimaisuutta. Yhdessä voimme tehdä Pohjois-Pohjanmaasta entistä paremman paikan asua, yrittää ja harrastaa!

Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmiin kuuluvat

Oulun Seudun Leader
Keskipiste-Leader
Koillismaan Leader
Nouseva Rannikkoseutu
Rieska-Leader

* Tiedot on koottu Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmiltä ja palautekyselystä.



Muita uutisia