Joki tai järvi ei ole kyläläisille vain maisema
Tässä juttusarjassa sukellamme Oulun Seudun Leaderin historiaan ja nostamme esiin nostalgisia palasia vuosien varrelta.
Vesi yhdistää kyliä, ihmisiä ja sukupolvia. Oulun Seudun Leaderin alueella jokien, järvien ja Perämeren rannikon hyväksi on tehty töitä vuosikymmenten ajan. Paikallisten yhdistysten, talkoolaisten ja eri rahoittajien yhteistyöllä on kunnostettu vesistöjä ja rakennettu yhteisiä virkistyspaikkoja. Myös Leader-rahoitus on ollut mukana pitkäjänteisessä työssä. Kiiminkijoella ja Vepsänjärvellä näkyy, mitä rakkaus omaan vesistöön ja yhdessä tekeminen voivat saada aikaan.
Joki on kylän ykkönen
Vesi on ollut kylien elinehto vuosisatojen ajan. Kiiminkijoen varrella se on edelleen tärkeä osa kyläläisten elämää, ja yhdistää alueen historiaa ja tulevaisuutta. Haukiputaan Asemakylässä veden äärellä tehdään töitä, jotta joki voisi hyvin ja sen rannoilla voisi virkistäytyä myös tulevaisuudessa.
– Joki on meille ykkösasia, sanoo Asemakylän kyläyhdistyksen ja Kiiminkijoki ry:n toiminnassa mukana oleva Pasi Haapakangas.
Jokivarren kehittämistä on tehty kyläläisten voimin jo pitkään. Asemakylän kyläyhdistys on saanut Leader-rahoitusta uimarannan ja jokiuoman ympäristön kunnostamiseen jo Pomo-Haravan ajoilta. Sittemmin hankkeita ovat vieneet eri aikoina eri toimijat, kuten Kiiminkijoki ry, Haukiputaan jakokunta, Haukiputaan kunta, Kiiminkijoen kalatalousalue, Kiiminkijoki ja -suisto kuntoon ry yhteistyössä kyläyhdistyksien ja paikallisten kalastusseurojen kanssa.
Viime vuosina muun muassa Sämppikoskella on kunnostettu kutusoraikkoja silloisen ELY-keskuksen rahoituksella. Myös Aseman koulun alakoululaiset ja Haukiputaan lukion opiskelijat ovat olleet toiminnoissa mukana. Tavoitteena on parantaa lohikalojen lisääntymisolosuhteita ja ennallistaa kosken vesimaisemaa ja virtausta.
Leader-rahoituksella ja kyläläisten talkootyöllä on kehitetty muun muassa viehättävää Myllysaaren virkistysaluetta laavupaikkoineen. Haukiputaan Häyrysenniemeen, Johteenrantaan, taas rakennetaan parhaillaan esteetöntä heittokalastuslaituria. Sen yhteyteen tulevat myös tulipaikka ja esteetön wc.
– Laitakarin vanhalle satama-alueelle ei ole enää pääsyä, joten tarvittiin uusi paikka, jossa myös ikääntyvät, huonojalkaiset ja pyörätuolia käyttävät pääsevät kalastamaan, kertoo Kari Kaleva, Haukiputaan jakokunnan puheenjohtaja.
Jokisuistossa on puolestaan niitetty kaislikkoa talkoilla. Yhteistyötä tehdään myös koulujen kanssa, ja valtakunnallisena kalastuspäivänä lähikoulujen oppilaat ovat päässeet tutustumaan jokeen.
– Vapaaehtoistyöllä saadaan paljon aikaan, mutta se edellyttää aktiiveja ja kunnostustoimiin sitoutuneita, Haapakangas sanoo.
Hiipivää hulluutta joen puolesta
Kiiminkijoki ry käynnisti vuonna 2024 myös Leader-rahoitteisen videoteoshankkeen. Marja Haapakankaan toteuttama teos kuvattiin eri vuodenaikoina Kiiminkijoen valuma-alueella, ja se tuo tarinankerronnan, musiikin ja maisemien kautta esiin joen merkitystä ihmisille ja luonnolle. Käsikirjoitus- ja kuvausvaiheessa oli mukana myös Kiiminkijoki ry:n sihteeri ja Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Olli Haanpää, jonka tutkimus käsittelee ihmisen ja luonnon suhteita Kiiminkijoella. Teos valmistui ja sai ensi-iltansa tänä syksynä.
Mikä saa kyläläiset joen äärelle vuodesta toiseen?
– Rakkaus tähän jokimaisemaan ja vesiluontoon, Pasi Haapakangas vastaa ja jatkaa nauraen: – Ja kai tässä on hiipivää hulluutta mukana.
Haapakangas ja Kaleva katsovat myös tulevaan. Kehittämiselle tarvitaan uusia tekijöitä, jotta työ joen hyväksi jatkuu.
– Ilman aktiivisia kyläläisiä ja kyläyhdistystä täällä Myllysaaressa ei olisi juuri mitään, laavun ääreen kokoontuneet toteavat yhteen ääneen.
Lue lisää:
Kiiminkijoki ry
Haukiputaan Asemakylän kyläyhdistys ry
Haukiputaan jakokunta
Vepsänjärvi yhdistää kylää
Sama kiintymys veteen ja omaan ympäristöön näkyy Ylikiimingin Vepsänkylässä, noin 50 kilometriä Oulusta itään. Vepsänjärven kalakantaa ja tilaa on seurattu kylällä jo ennen sotia. Ajan mittaan maatalous, 1970-luvun metsäojitukset ja ajoittainen happikato vaikuttivat järven kuntoon. Kun järvessä havaittiin 2000-luvun alussa kalakuolemia ja rehevöitymistä, kyläläiset päättivät ryhtyä toimeen rakkaan järven puolesta.
– Järven tilaa on parannettu vuosien varrella muun muassa nuottaamalla roskakalaa, niittämällä vesikasveja, opastamalla jätevesien käsittelyssä ja lisäämällä veteen happea, kertoo Veli Koistinen Vepsänjärvi Kuntoon ry:stä.
Ylikiimingin osakaskunta ja paikalliset asukkaat perustivat Vepsänjärvi Kuntoon -yhdistyksen, jonka kautta saatiin silloiselta ELY-keskukselta rahoitusta kunnostukseen. Vuonna 2014 valmistui pohjapato, joka vakautti vedenpintaa. Yhdessä muiden toimien kanssa se auttoi kohentamaan järven tilaa ja kalakantaa. Nykyään järvestä nousee muun muassa kuhaa.
Leader-rahoituksella pitkospuut kuntoon
Järven ranta-alueet ovat olleet myös kyläläisten yhteisiä kulkureittejä ja kohtaamispaikkoja. Sen ympäri kiertävää polkua on kuljettu vuosikymmeniä. Myöhemmin reitille rakennettiin pitkospuut ja kota, ja siellä on järjestetty niin juoksukisoja kuin juhannuksen perinteinen järvenkierto. Kun pitkospuut alkoivat käydä kulkukelvottomiksi, Vepsänkyläläiset ry haki Oulun Seudun Leaderilta rahoitusta niiden uusimiseen vuonna 2019. Lähes 700 talkootyötunnilla uusittiin pitkospuut ja siistittiin sekä korjattiin yhteistä retkipaikkaa, Myllykotaa.
– Vaikka järven tila on parissakymmenessä vuodessa saatu hyväksi, niin toiveena olisi saada järven pohjassa oleva muta pois. Vielä suurempi haave olisi nähdä nuoria ihmisiä hoitokalastamassa ja nauttimassa erinomaisesta järvestä ympäristöineen, Koistinen kertoo.
Lue lisää:
Vepsänkyläläiset ry
Tutustu myös muihin vesistöteemaisiin juttuihimme:
