Maatalon pojasta puualan yrittäjäksi – oma erikoisala löytyi tuhkauurnista
Utajärveläinen Mika Ukkola on työskennellyt puualalla noin 30 vuotta. Ajatus omasta yrityksestä kyti mielessä pitkään, mutta lopulta sopiva hetki tuli luontevasti. Nyt sivutoiminen Ukkolastu valmistaa puutuotteita yrityksille ja yksityisille.
Ajatus omasta yrityksestä oli kulkenut utajärveläisen Mika Ukkolan mukana pitkään.
– Maatalon poikana yrittäjyys tulee äidinmaidossa, Ukkola toteaa.
Kun perheen poikien urheiluharrastukset vähitellen jäivät, kalenteriin vapautui aikaa.
– Yrityksen myötä palaset loksahtivat kohdilleen. Nyt ylimääräinen aika on todellakin täytetty, Ukkola naurahtaa.
Sivutoimisuus on nuorallatanssia
Tyytyväisten asiakkaiden lisäksi Ukkola arvostaa yrittäjyydessä ennen kaikkea vapautta.
– Voi itse valita, mihin aikaan työt tekee. Jos jonakin päivänä mikään ei suju, voi välillä vaikka leikata nurmikon tai tehdä lumityöt.
Sivutoiminen yrittäjyys vaatii kuitenkin tasapainoilua.
– Osa-aikaisuus on nuorallatanssimista, sillä töitä pitää olla riittävästi mutta ei liikaa.
Tasapainon löytämisessä on auttanut erikoistuminen.
– Ei voi tehdä kaikkea maan ja taivaan väliltä, yrittäjä toteaa.
Ukkolastun päätuotteiksi ovat vakiintuneet tuhkauurnat. Lisäksi yritys valmistaa tuotteita muille yrityksille ja rajatusti tilaustuotteita yksityisasiakkaille.
Toinen yrittäjyyden haaste löytyy numeroista. Niiden kanssa Ukkola saa apua vaimoltaan.
– Onneksi apuna on luvut hallitseva sihteeri-vaimo, Ukkola kertoo.
Maaseudulla yrittäminen on luonteva valinta
Utajärvellä asuminen ja yrittäminen ovat Ukkolalle selkeä valinta.
– Maaseudulla ja luonnon lähellä eläminen on minulle itsestään selvää. Pyrin myös käyttämään paikallisia materiaaleja.
Tuhkauurnien ja tilaustuotteiden lisäksi yritys myy muun muassa kuksakoruja Lapin Käsivarressa.
– Matkaamme sinne täydentämään tuotteita hyllyyn hyvin mielellään, Ukkola kertoo.
Yrittäjäksi ryhtyessä kaikkea ei tarvitse osata itse. Ukkola kiittää erityisesti Utajärven kunnan yrityspalveluja avusta yrityksen eri vaiheissa.
– Utajärven Yrityspuisto auttoi minua alussa ja on auttanut aina matkan varrella. Sieltä saa ajantasaista tietoa, ja monenlaista projektia on vireillä nytkin.
Leader-rahoituksella koneita yrityksen käyttöön
Utajärven Yrityspuiston kautta Ukkola kuuli myös Leader-rahoituksesta. Hän haki yritystukea Oulun Seudun Leaderilta konehankintoihin.
Hankinnat ovat osoittautuneet tarpeellisiksi.
– Suurin osa laitteista on lähes päivittäisessä käytössä. Ilman tukea en olisi päässyt alkuun.
Hyvien tuotteiden lisäksi Ukkola on huomannut, kuinka tärkeää yritykselle on näkyä siellä, missä asiakkaatkin ovat.
Sosiaalinen media ei ole ollut yrittäjälle kaikkein luontevin toimintaympäristö, mutta tulokset ovat rohkaisseet jatkamaan.
– Vaikka somemaailma ei olekaan mukavuusaluettani, sen hyödyntäminen on antanut uskoa.
Joskus yksinkertainenkin video voi tavoittaa yllättävän suuren yleisön.
– Yhdelläkin videolla on Instagramissa yli 120 000 katselukertaa, Ukkola kertoo.
Seuraavat askeleet ovat jo mielessä
Tulevaisuudessa Ukkolastulla on suunnitteilla tilojen uudistamista ja konekannan laajentamista. Myös ajatus yritystoiminnan muuttamisesta jonakin päivänä kokopäiväiseksi on käynyt mielessä.
– Tiedän jo askeleet, joilla toiminnan voisi muuttaa kokopäiväiseksi.
Löydät Ukkolastun Facebookista ja Instagramista.
Yritys on saanut Oulun Seudun Leaderin kautta EU maaseuturahoitusta.



