Festivaali tuulimyllyjen keskellä

Kuivaniemen Vatungin satamaan saapujaa tervehtii heinäkuisena lauantai-iltana musiikin jytke.

 

Kuivaniemen Vatungin satamaan saapujaa tervehtii heinäkuisena lauantai-iltana musiikin jytke. Pieni sadekuuro saapuu meren rantaan samaan aikaan, mutta sadepilvet eivät latista sataman aurinkoista tunnelmaa.

Käynnissä on toista kertaa yleisöllekin avoinna oleva RoppaRantaRock-festivaali, jota ovat järjestämässä Kuivaniemeltä kotoisin olevat siskokset Niina ja Satu Hakoköngäs sekä oulusta lähtöisin oleva Emilia Vorne.

Alun perin RoppaRantaRock, tuttavallisemmin Roppis, syntyi ajatuksesta järjestää yhteinen musiikki-iltama Madetojan musiikkilukion kasvattamalle kaveriporukalle. Tapahtumaa järjestettiin yksityistilaisuutena kahtena kesänä, ja vuonna 2022 festivaali laajeni yleiseksi yleisötapahtumaksi. Heinäkuussa 2023 se järjestettiin jälleen avoimena festivaalina.

– Minusta meillä menee täällä tosi hyvin, kaikki vaan rullaa itsekseen. Olemme oppineet viime vuodesta huimasti, ja tunnelma on paljon rauhallisempi, Vorne kertoo festivaalihulinan keskellä.

– On hauska huomata, että tänne saapuu Kuivaniemen ulkopuoleltakin ihmisiä. Tapahtuma on selvästi saanut näkyvyyttä, pohtii Niina Hakoköngäs.

Vuonna 2022 RoppaRantaRockille myönnettiin Leader-tukea, joka käytettiin muun muassa artistikuluihin ja irtaimiston sekä somisteiden hankintaan.

– Festivaalin järjestämisessä tulee vastaan yllättäviäkin kulueriä, mutta artistikulut ovat varmasti se suurin meno, Vorne kertoo.

Satu ja Niina Hakokönkään äiti ohjasi nuoret festivaalijärjestäjät hakemaan Leader-tukea. Alun perin Vorne haki Nuoriso Leader -rahoitusta festivaalia varten.

–  Sitten minulle soitettiin Leaderilta, että meidän olisi kannattavampaa hakea varsinaista Leader-hanketukea. Ensikertalaisina hakijoina Leaderin väki auttoi meitä ja kertoi selkeästi, miten hakemuksia pitää täydentää, Vorne muistelee.

Vuoden 2022 Roppiksen ikimuistoisin hetki oli kenties myrsky, joka keskeytti festivaalin tunniksi. Festivaalin järjestäjät ja festarivieraat pitelivät yhteisvoimin telttoja ja katoksia paikoillaan, jottei tuuli veisi niitä mennessään.

– Vettä tuli ihan järkyttävästi, ja olimme ihan märkiä. Meillä oli kuitenkin täällä niin yhteisöllinen meininki, että saimme festivaalista älyttömän hyvää palautetta myrskystä huolimatta, Niina Hakoköngäs sanoo.

Festivaalin järjestämisviikko on kolmikon mukaan suuri puristus. Nyt jo eri puolille Suomea muuttaneet järjestäjät saapuvat Kuivaniemeen rakentamaan aluetta ja hoitamaan juoksevia asioita. Festivaalipäivänä järjestäjien apuna on myös kolmisenkymmentä talkoolaista.

– Tuntuu, että festariviikon aikana puristetaan kolmen viikon edestä hommia, Niina Hakoköngäs nauraa..

Into tapahtuman järjestämiseen on kuitenkin säilynyt ennallaan. Paras palkinto on kolmikon mielestä festarivieraiden tyytyväisyys ja iloisuus.

– Tuntuu hienolta, että osaa järjestää tapahtuman, jossa ihmiset viihtyvät ja johon he haluavat tulla, Vorne kertoo.

Tapahtuman jatkoon kolmikko suhtautuu varovaisen toiveikkaasti. Roppis ry:n hallitukseen ja tapahtuman järjestämiseen tarvittaisiin kuitenkin lisää aktiivisia ihmisiä, sillä kolmisin suuren tapahtuman järjestäminen alkaa olla haastavaa.

– Mitään emme voi luvata, mutta toivotaan vahvasti, että Roppis saisi jatkoa, Vorne hymyilee.

Teksti ja kuvat: Terhi Ojala 

 

Yleishyödyllisen kehittämishankkeen kokonaiskustannukset olivat 8 997,75 €

josta julkisen tuen osuus (80%) 7 198,20 €

Tutustu toteutettuun hankkeeseen


Onko sinulla hankeidea? Ole yhteydessä toimistoomme.

Yhteystiedot