LEADER30: Mitä kuuluu Iso-Syötteelle 20 vuotta myöhemmin?

Vuonna 2006 Iso-Syötteen Matkailu Oy oli yksi Oulun Seudun Leaderin ensimmäisistä Leader-yritystuen saajista. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin yrityksen nimi löytyy yhä verkosta, mutta puhelimeen vastaa toinen toimija. Mitä Syötteen matkailussa tapahtui kahdessakymmenessä vuodessa?

Iso-Syötteen Matkailu Oy löytyy lyhyen verkkohaun jälkeen Discovering Finland -sivustolta. Sivulla näkyy hirsimökkejä lumihunnussa ja kesämaisemassa. Kun numeroon soittaa, puhelimeen ei kuitenkaan vastaa Iso-Syötteen Matkailu. Vastassa on Syötteen keskusvaraamo.

Mitä kahdessakymmenessä vuodessa tapahtui?

Jokivarsien moderni maaseutu JoMMa ry:n, nykyisen Oulun Seudun Leaderin, toiminta varsinaisena Leader-ryhmänä alkoi vuonna 2006. Yksi ensimmäisistä yritystuen saajista oli Iso-Syötteen Matkailu Oy, joka sai rahoitusta ohjelmapalveluiden ja markkinoinnin kehittämiseen.

Samana vuonna Syötteen matkailun parissa aloitti Tiina Saarela. Hän työskentelee nykyisin Syötteen keskusvaraamon aluevastaavana ja on seurannut alueen muutosta siitä asti.

Saarela kertoo, että Syötteellä toimi aiemmin kaksi varaamoa, joista Iso-Syötteen Matkailu oli toinen. Vuonna 2015 varaamotoiminnot siirtyivät samalle yrittäjälle ja ne yhdistettiin. Sen jälkeen yrittäjät ovat vaihtuneet useaan kertaan.

Saarela on pysynyt Syötteen matkailun parissa.

– Tulin silloiseen Pudasjärven Matkailuun vuonna 2006. Olen ollut vuosien varrella monen eri yrittäjän leivissä. Alue on kehittynyt
kahdessakymmenessä vuodessa paljon.

Talven rinnalle on kasvanut kesämatkailu

Syöte tunnetaan edelleen ennen kaikkea talvikohteena. Kahdessakymmenessä vuodessa talven rinnalle on kuitenkin kasvanut kesämatkailua ja uusia aktiviteetteja.

– Pyöräily kaikissa muodoissaan ja alueelle tehdyt investoinnit ovat vauhdittaneet kesämatkailua, Saarela kertoo.

Alamäkipyöräily on tuonut toimintaa laskettelukeskukseen myös lumettomana aikana. Uusi tuolihissi on Saarelan mukaan ollut pitkään odotettu uudistus, joka palvelee niin laskettelijoita kuin alamäkipyöräilijöitäkin. Myös maastopyöräilyreitit houkuttelevat kävijöitä ympäri vuoden.

Syötteen matkailun kansainvälistyminen näkyy erityisesti alueen hotelleissa. Saarelan mukaan myös Oulun lentoyhteydet heijastuvat Pudasjärven matkailuun.

Syötteen keskusvaraamon asiakkaat taas tulevat puolestaan pääasiassa eri puolilta Suomea. Tyypillisiä vieraita ovat perheet ja pariskunnat, joita kiinnostavat luonto ja ulkoilu.

– Täällä luonto on lähellä. Meillä on kansallispuisto, ja jokaiselta mökiltä pääsee heti patikoimaan ja pyöräilemään.

Matkailua vuoden jokaiselle kuukaudelle

Vaikka ympärivuotisuus on kehittynyt, työtä riittää edelleen.

Saarela nostaa esiin alueen reitit ja muut luontopalvelut: latu- ja kelkkaverkoston, patikointi- ja pyöräilyreitit sekä rinteen. Myös majoituskapasiteettia on rakennettu Syötteelle lisää.

Samaan aikaan Metsähallituksen säästöt näkyvät Syötteen retkeilypalveluissa. Reittien ja rakenteiden huoltoa on vähennetty, ja joidenkin kohteiden ylläpidosta on luovuttu. Metsähallituksen luontokeskustoiminta Syötteellä päättyi syksyllä 2025, ja luontokeskusrakennus asetettiin myyntiin.

Seuraava tavoite on saada matkailua jakautumaan nykyistä tasaisemmin koko vuodelle ja tarjota riittävästi tekemistä myös pääsesonkien ulkopuolella.

– Olisi hienoa, jos matkailua saataisiin vielä tasaisemmin ympäri vuoden ja palveluita pystyttäisiin kehittämään lisää. Kun asiakkaat tulevat, pitäisi olla tekemistä, Saarela kertoo.

Toimijat vaihtuvat, Syötettä kehitetään yhdessä

Kahdessakymmenessä vuodessa yritykset ja palvelut ovat Syötteellä vaihtuneet. Myös matkailun toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti. Saarelan mukaan yksi alueen vahvuuksista on kuitenkin yhteistyö.

– Alueen yhteishenki on tosi hyvä. Olemme pieni paikka ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Uskon, että meillä on sama ajatus siitä, mihin Syötettä halutaan kehittää.

Kun Iso-Syötteen Matkailu sai Leader-rahoitusta vuonna 2006, tavoitteena oli kehittää ohjelmapalveluita ja markkinointia. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin toimijat ovat vaihtuneet, ja Syötteen matkailu on kehittynyt kohti ympärivuotisuutta.

Ja kehittäminen jatkuu edelleen. Seuraava tavoite on, että Syötteellä riittää matkailijoita, palveluita ja tekemistä vuoden jokaiselle kuukaudelle.



Muita uutisia